Moikka taas!
Multa on kysytty useasti millainen se normaali kielikurssilaisen päivä sitten oikein on? Ja tämän vuoksi päätin, että tänään teille kirjoitan kahdesta erilasesta päivästä, koska meillä oli jaettu oppitunnit joka toinen päivä iltapäivälle ja joka toinen aamupäivälle.
Mun kielikurssi oli viime kesänä kesäkurssi, joten mulle oli kaksi oppintuntia päivässä. Jonain päivinä se tuntui liian vähältä ja toisina päivinä oikein sopivalta (varsinkin toisen viikon alussa kun olin ollut viikonlopun Lontoossa enkä nukkunut kuin muutaman tunnin koko viikonloppuna).
Ensimmäisenä kerron päivästä kun koulua oli aamupäivällä. Tällöin koulu alkoi 9:00 am ja päättyi 11:55 am (paitsi perjantaisin 11:30 am). Ja nyt aijonkin kertoa mun ensimmäisestä perjantai päivästä Brightonissa!!
Herätys 7:30
Heräsin yleensä siinä ennen kahdeksaa, jotta sain syötyä aamupalan ja ehdin hetken jutella luokkakavereille, että mitkä ovat kyseisen päivän suunnitelmat. Kyseisen päivän suunnitelmat oltiin jo pohdittu alkuviikosta enkä malttanut odottaa, että koulu loppuu.
Koululle 8:45
Kun olin syönyt aamupalan hyppäsin bussiin, ja mun koulumatka riippui ruuhkista ja yleensä näillä aamutunneilla siinä kesti noin 20 minuuttia.
Mun esimmäinen tunti olikin iPad- tunti ja vää tunnit oli yhtiä kivoimpia tunteja. Kyseisenä päivänä suunniteltiin omia yrityksiä ja oltiin tärkeitä toimitusjohtajia..(lue; kukaan meijän ryhmästä ei tajunnut mitä meidän piti tehdä, joten me vaan naurettiin ja juteltiin meilkein koko 50minuuttia).
Ensimmäinen tunti loppui noin 10:20 am, mutta päästiin lähtemään vähän aikaisemmin tuona perjantaina, jotta ehdittäisiin poikkeamaan ruokakaupassa hakemassa meille ruokaa. Normaalisti meillä oli 10 min tauko tuntien välissä, mutta kyseisenä päivänä saatiin melkein 30 min breikki.
Seuraava tunti alkoi 10:30am ja tätä tuntia oltiin odotettu koko viikko. Kyseessä oli siis Lecture -tunti, joka järjestettiin ohjelmateltassa. Nämä tunnit olivat aina vähän lyhyempiä ja niillä oli aina joku aihe. Ja tämän perjantain aihe oli Englanti ja sen kulttuuri. Meidän opettaja oli järjestänyt kaikkia tietovisoja ja erilasia kilpailuja. Muuten mua ei niinkään olisi kiinnostanut kyseinen tunti, mutta olin kuullut niistä niin paljon hyvää ja voi että se oli kyllä koko viikon odottamisen arvoinen tunti. Tämä tunti loppui noin 11:30am ja siitä päästiinkin lähtemään omille teille!
Kotiin pakkaamaan tavarat 12:00
Mun muutamalla kaverilla oli vielä yksi tunti, joten mulla oli mahtavasti aikaa käydä kotona pakkaamassa kaikki tavarat ja sen jälkeen bussilla takaisin koululle Karenia ja muita vastaan.
RUOKAAAA 1pm
Kun oltiin saatu porukka kasaan oli aika mennä syömään! Ja tämähän oli siis kaikista paras asia joka päivä. Pääsi kokeilemaan mitä erikoisempia ravintoloita ja pieniä kahviloita. Nyt kuitenkin päädyttiin siihen, että me mennään syömään Starbucksiin mitä parhaimmat Ham and 3 cheese sandwitchit..ja voin vain kertoa, että en ole varmaankaan koskaan syönyt niin hyvää leipää.
Brighton Pier 3pm
Kun oltiin syöty ja käyty muutamassa kaupassa ja ostamassa meille vähän naposteltavaa suunnattiin me porukalla Brighton Pierelle. Ja voi elämä mä rakastan sitä paikkaa. Siellä ei ole mitään mitä voisi vihata. Jopa ne lokit oli niin kivoja (vaikka ne meinaskin syödä kaikki ruuat ja kakkaa kaikkien päälle). Käytiin muutamissa laitteissa, mutta kaikkiin ei edes päästy, koska Brighton oli todella sateinen joten porukkaa ei ollut paljoa ja kaikkiin laitteisiin ei päässyt, jos ei ollut tiettyä määrää ihmisiä.
Syötiin vaikka mitä ihmeellisiä ruokia laiturin kojuista ja jossain vaiheessa päätettiin lähteä kävelemään rannalle. Rakastan Brightonin rantaa niin paljon, koska en voi sietää jos ranta on hiekkaranta ja tuolla ranta oli kiviranta. Joten olin ihan rakastunut.
RUOKAAAA 7pm
Kaikki oli jo ihan kuolleita siitä kävelemisestä ja kaikki halusivat ruokaa. Joten me päädyttiin Itsy nimiseen pieneen ruokakauppakahvila-asiaan. Sieltä sai vaikka mitä erilasia sushi- juttuja ja erilasia salaatteja ja nuudeleita ja vaikka mitä. En ollut koskaan ennen maistanut sushia enkä kyllä enään ikinä maistakkaan :D Ei ollut mun suurinta herkkua se. Mutta istuskeltiin siellä melkein tunti jonka jälkeen lähdettiin käppäilemaan ympäri Brightonia.
Kotiin 10pm
Oltiin kävelty ympäri Brightonia vaikka kuinka kauan ja oltiin kaikki kirjaimellisesti kuolleita kaikkien rakkojen ja hankaumien kanssa. Joten otettiin kaikki bussit meidän majapaikoille ja olinkin kymmenen jälkeen sitten takasin kotona.
Mulla oli aamulla aikainen herätys, jotta ehdin käydä suihkussa ennen mun junan lähtöä, koska olin tosiaan tuon ensimmäisen viikonlopun Lontoossa. Joten pakkasin vain kaikki mitä tarvitsin mukaan sinne ja mietin mitkä vaatteet puen millekkin keikalle ja menin nukkumaan.
Kyseinen päivä oli ihan mahtava ja tutustuttiin kaikkien ihmisten kanssa niin paljon paremmin. Ainoa asia, joka tuona päivänä todella harmitti oli se, että olin unohtanut ottaa mun kameran mukaan, joten mulla ei ole edes kovin montaa kuvaa tuolta päivältä.
Mutta joo! Toivottavasti tykkäsitte tästä ja aijon kirjoittaa toisen puoliskon heti perään, jotta ei tule kovin pitkää postausta tästä.
Muistakaapahan, että säkin voit viettää todella ihanan loman vaikka just Brightonissa ! EF:llä on tällä hetkellä vielä mahtavia tarjouksia, joka ovat voimassa vielä muutaman viikon! Joten kannattaa käydä tsekkaamassa ne EF:n kotisivuilta ja varata vaikka oma unelmien kesäloma!!
Lisa-Marie
7. maaliskuuta 2016
11. helmikuuta 2016
nuorempi kielimatkalainen?
Moikka taas!
Tänään mä päätin, että avaan teille nuoremmille kielimatkalaisille teidän vaihtoehtoja enemmän! Multa on niin vanhemmat kuin myös nuoremmat ihmiset kysyneet heidän mahdollisuuksiaan lähteä kielimatkalle EF:n kautta ja olen enemmän kuin iloinen, että saan nyt tänään kirjoittaa itse näistä juniori- kielimatkoista. Ajattelin, että teen pienen tietokasan kyseisistä matkoista ja sitten kerron muutamasta ihan mahtavasta uutuudesta!!
Kuka voi lähteä juniori -kielimatkalle?
-Junnumatkalle voi lähteä kaikki 10-14 -vuotiaat. Joskus kyseisille matkoille tehdään myös poikkeuksia, sillä Suomesta on lähtenyt myös 9-vuotiaita kielimatkalle. Näissä tapauksissa tulee kuitenkin kääntyä EF:n toimiston ja maajohtajan puoleen. Kuitenkaan yli 14-vuotiaat eivät matkalle pääse, koska matkat yritetään pitää nuorille sopivina ja yli 14-vuotiaat pääsevät jo normaalille kielimatkalle.
Onko matka turvallinen ja miten nuoria tarkkaillaan?
-Matka on turvallinen!! Matkalle lähtee aina mukaan suomalainen liideri, joka pitää huolen kielimatkalaisista. Sekä kohteessa on enemmän aikuisia katsomassa lasten perään. Kyseinen kielimatka on enemmän valvottu kuin sitten taas tuo normaali 14-18 -vuotiaiden kielimatka. Junnumatkojen ohjema on myös sovellettu kyseiseen ikäluokkaan sopivaksi. Liiderit on myös valittu tarkkaan kyseiselle kurssille sopivaksi.
Miksi kohteita on vähemmän?
-Kohteita on vähemmän muutamasta eri syystä. Kuitenkin yksi suurin syy on se, että kohteet ovat valittu todella tarkkaan niin, että ne sopii juuri kyseiselle ikäluokalle ja aktiviteettejä löytyy monipuolisesti. Yksi syy on myös se, että junior -kielimatkoja ei järjestetä niin paljoa. Vaikka joka vuosi Suomestakin lähtee monta junnuryhmää valloittamaan maailmaa!
Kuinka kauan kohteessa voi viipyä?
Kyseisiä kursseja järjestetään niin kahden sekä kolmen viikon mittaisina. Kyseinen aika on juuri sopiva, jotta nuori pääsee tutustumaan kieleen ja kohteeseen, mutta koska matka on varmasti jokaisen tai ainakin lähes jokaisen ensimmäinen reissu ilman vanhempia tulee siinä nopeasti ikävä kotiin. Ja matkan jälkeen on mukva jatkaa lomaa vielä Suomessa perheen ja ystävien kanssa.
Nyt kun muutama yleinen kysymys on saatu avattua ajattelin, että voisin kertoa ihan uudesta teema kurssista, jonka EF järjestää tänä vuonna!
Sain kuulla täysin uudesta kielikurssista, joka on suunnattu nimenomaan nuoremmille junioreille (10-12-vuotiaille) toki matkaan sää lähteä kaikki juniorit! Kyseinen kielimatka tullaan järjestämään siis LEGO:n kanssa. Tämä järjestetään ensimmäistä kertaa tänä vuonna, joten jos kuulostaa hyvältä, niin kannattaa lähteä mukaan.
Kurssi järjestetään Lontoossa, Newland Park asuntolassa.
Kurssi on tehty yhteistyössä LEGO:n kanssa ja tämä näkyy myös opetuksessa. Lapset pääsevät ilmaisemaan itseään ja opettelemaan kieltä esimerkiksi LEGOpalikoiden avulla. Kyseisellä kurssilla ei järjestetä normaaleja oppitunteja, niinkuin yleensä EF:n kielimatkoilla. Kurssi koostuu EF:n oman opetussuunnitelman aktiivisista harjoituksista sekä kurssilla käytetään LEGO:n omaa "opetuspakettia".
Tämä kielikurssi sopii todella monelle erilaiselle ihmiselle! Niin lapsille, jotka oppivat tekemisen kautta kuin myös ihan vain lapsille, jotka rakastavat LEGOja. Lisätietoja kurssista saat, vaikka lähettämällä minulle sähköpostia tai soittamalla suoraan EF:n toimistoon.
Kesä lähestyy! Muistakaapas kaikki, että EF:llä on mahtavat alennukset vielä muutaman päivän ajan voimassa! Voit saada jopa -300€ omasta kielimatkastasi, kun varaat nyt. Suosittelen ottamaan asian puheeksi vanhempien kanssa, ja voit vaikka tilata täysin ilmaisen esitteen TÄSTÄ.
Toivottavasti kaikki pääsevät kokemaan mitä mahtavemman kesän EF:n kanssa. Koska itse tulen nauttimaan omasta matkastani todella paljon.

5. helmikuuta 2016
Infot 2016
Moikka taas!
Ajattelin, että koska suosituimmat kielimatkat ovat jo buukattu loppuun ja nyt alkaa olla viimeiset hetket, jos haluat lähteä vielä tänä vuonna kielimatkalle niin voisin tännekkin noista tulevista infoista kertoa !
LT:n eli kielimatkojen puolen infoja järjestetään kolme tässä kuussa:
Tampere tiistai 9.2 klo: 16-17
Vaasa torstai 11.2 klo: 16-17
Online 15.2 klo: 16:30-17:30
ILS:n eli itsenäisten kielikurssien sekä AY:n eli opintovuosien infoja järjestetään myös tässä kuussa:
Online tiistai 9.2 klo: 16:30-17 (lähtijä info)
Online tiistai 23.2 klo: 16:30-17 (ILS & AY)
Online tiistai 1.3 klo: 16:30-17 (lähtijä info)
Ja hei! Jos satut asumaan Helsingin lähistöllä tai sinulla on mahdollisuus sinne matkustaa, niin nyt EF tarjoaa täysin maksuttoman ja todella hyösyllisen luennon! Sinulla on mahdollisuus oppia kirjoittamaan CV englanniksi ! Eli siis jos sinulla on mahdollisuus olla Helsingissä EF:n toimistolla 16.2 klo: 17:30-19, niin todellakin kannattaa käydä tuolle luennolle ilmottautumassa!! Mielestäni todella hyödyllinen juttu varsinkin, jos olet ajatellut lähteä ulkomaille asumaan. Koska ulkomailla CV:t ovat hieman erilaisia rakenteeltaan kuin Suomessa.
Multa on muutaman kerran kysytty mitä infoissa kerrotaan ja onko ne todella pakollisia? Niin ajattelin, että voisin tässä pikaisesti käydä läpi mitä infoissa kerrotaan.
Nuo ryhmämatkojen infot ovat infoja, joissa käydään yleisesti kielimatkoja ja eri kohteita. Siellä käydään läpi myös mitä kaikkea kielimatkalla tehdään ja mitä se todellisuudessa on. Minä itse päätin mennä infoon ennen omaa kielimatkaani ja koska olin ottanut selvää lähes kaikesta mitä voin kielimatkoista löytää ei minun mielestäni infosta ollut mitään hyötyä. Mielestäni infot ovat enemmänkin hyödyllisiä vanhemmille ja sellaisille ihmisille, jotka eivät tiedä kielimatkoista juurikaan mitään.
Sitten taas nuo itsenäisten kielikurssien infot ovat enemmänkin infoja, joissa kerrotaan mitä kyseinen kielikurssi tarkoittaa ja mitä pitää ottaa huomioon kun lähtee itsenäiselle kielikurssille. Mielestäni tästä infosta oli minullekkin enemmän hyötyä, koska siellä ei käyty kohteita läpi vaan ihan oikeasti sitä mitä se kurssi on. Tässä kuussa järjestetään myös itsenäisten lähtijä infoja muutama ja kyseisissä infoissa käydään sitten vielä enemmän kurssia läpi ja mitä pitää ottaa huomioon ennen lähtöä. Sekä esimerkiksi rahan käyttöä yms. Mutta jos olet ottanut osaa normaaliin infoon, ei sinun välttämättä tarvitse tuohon lähtijä infoon osallistua. Itse en siihen infoon osallistunut ja kaikki kaverini ovat minulle sanoneet, että ei siinä oikein tullut mitään uutta. Mutta toki jos tuntuu siltä, että haluaa osallistua molempiin niin tottakai kannattaa käydä ne kuuntelemassa!
Toivottavasti kaikki pääsee lähtemään matkalle ensi kesänä ! Kertokaas mulle minne päin olette menossa ja oletteko menossa ryhmä- vai itsenäisellematkalle?
Lisa-Marie
30. tammikuuta 2016
yleisiä kysymyksiä
Moikka taas!
Koska olet jotakin ihmeellistä kautta minunkin blogiini eksynyt, niin sinua varmasti kiinnostaa kielimatkat tai kielikurssit. Ja olen siitä todella iloinen, koska se on aihe, joka kiinnostaa myös minua ja osaan jopa jotakin niistä kertoa! Multa ihmiset kyselee todella usein niitä ainaisia sanoja kysymyksiä ja nyt olen päättänyt, että kasaan ne tähän yhteen postaukseen ja vastailen niihin! Jos et saanut johonkin kysymykseesi tässä vastausta, niin kommentoi se tuohon alas!
Kuinka paljon kielimatkat/-kurssit maksaa?
-Kielimatkat ja kielikurssit ovat hieman eri hintaisia, koska sisältävät täysin eri asioita. (tässä linkki, jossa vertailen kielimatkoja ja kielikursseja) Kielimatkojen hinnat alkavat noin 2000€ ja Ausseihin lähtiessä hinta on yli 5000€. Hinta riippuu täysin kuinka kaukana kohde on ja kuinka kauan matkasi kestää.
Kielikurssit taas ovat huomattavasti tuota halvempia, mutta eivät sisällä lentoja ja niistä tuleekin sitten kohteesta riippuen noin 200€-1500€ lisähintaa. Halvimmat kielikurssit ovat Maltalle kaksi viikkoa noin 800€. Toki kielikurssilla menee aktiviteetteihin yms. paljon enemmän rahaa.
Koska voin lähteä kielimatkalla/-kurssille, ja kuinka vanha pitää olla?
-Kielimatkoja järjestetään vain kesäisin ja nuorimmat, jotka voivat EF:n kautta matkustaa ovat 10-vuotiaat. Kielikursseja taas järjestetään ympäri vuoden ja joka maanantai alkaa uusi kurssi. Kielikurssille voit lähteä, jos olet täyttänyt 16 ennen kuin kurssi alkaa.
Missä olet itse ollut ja minne vielä haluat lähteä?
-Minun ensimmäinen kielimatka EF:n kanssa oli 2014 kesänä, jolloin matkasin USA:n halki 15 päivää. Kun matkalle lähdin olin jo ehtinyt täyttää 15, mutta olin silti koko matkalla nuorin.
Sen jälkeen en oikein tiennyt, että haluanko enää lähteä uudestaan, vai oliko minun EF kokemukset tässä. Päätin kuitenkin, että tottakai haluan lähteä ensi kesänäkin valloittamaan maailmaa. Kohteen kanssa oli kauheaa säätöä, mutta lopulta löysin itseni Brightonista. Ja olin silloin tosiaan täyttänyt jo 16.
Ja ensi kesä on vielä täysin auki. En vielä tiedä, että mihin lähden jos päätän nyt lähteä. Matka minulla on varattuna jo Brightoniin, mutta en oikein vielä tiedä haluanko sinne lähteä vai lähdenkö jonnekkin muualle vai lähdenkö ollenkaan. (mutta jos jonnekkin lähden niin aika varmasti lähden jenkkeihin)
Mitä kohteita suosittelisit?
-Koska olen tavallaan vain yhdessä kohteessa käynyt on minun vaikea lähteä suosittelemaan mitään kohteita. Mutta kaiken sen mukaan, mitä kaverit ja muilta kielimatkalaisilta olen kuullut niin niiden perusteella pystyn vähän suosittelemaan.
Ensimmäisenä suosittelisin Brightonia. Tottakai sen takia, että olin siellä itse viime kesänä ja rakastuin paikkaan täydellisesti. Suosittelisin myös Long Beach, Californiaa. En ole kuullut mitään muuta kuin hyvää kyseisestä kohteesta ja todella haluaisin käydä katsastamassa mestat, mutta sinne järjestetään vain kielimatkoja. Enkä ole oikein innoissani lähdössä enään ryhmämatkalle. Olen kuullut myös Cairnsista todella paljon mahtavia juttuja ! Ja muutenkin Australia on sellainen paikka, joka todella on myös minun matkustuslistalla! Suunnittelin kielikurssia Sydneyhin, mutta lennot on niin kalliit, että alkoi sattua jo sen ajatteleminen..ehkä sitten joskus vanhempana.
Mutta siinä kolme kohdetta, joita todella suosittelen! Ja jos lämpöä kaipaa, mutta ei halua lähteä minnekkään todella kauas, niin kannattaa varata matka Maltalle.
Miksi valitsit juuri EF:n?
-Valitsin EF:n kovien etsintöjen ja perehtymisen jälkeen. Minulla on kaksi tätiä ollut heidän kauttaan joskus monta monta vuotta sitten matkalla, joten kuulin heiltä paljon kyseisestä järjestöstä. Myös moni minun kaveri oli ollut heidän kauttaan, ja suosittelivat kyseistä firmaa! Lopulta päädyin EF:n ihanan henkilökunnan, suosittelujen ja monen pienen jutun takia! Enkä todellakaan ole katunut mun päätöstä valita EF!! Koska varsinkin viime vuonna EF oli todella iso osa mun elämää ja kävin usein toimistolla auttelemassa ja tein paljon promoa! Olen saanut EF:ltä enemmän kuin olisin koskaan uskonut saavani kielimatkajärjestöltä.
Suositteletko kielikursseja tai opintovuosia EF:n kautta?
-Kielikursseja todellakin !! Ihan mahtava kokemus viime kesänä ja olen kyllä niin iloinen, että päätin sinne lähteä! Opin kieltä todella paljon vaikka olinkin vain muutaman viikon kielikurssilla. Opintovuotta olen harkinnut EF:n kautta myös! Olen kuullut paljon hyvää opintovuosilaisilta Brightonissa ja jopa suomalaisilta, joka ovat lähteneet valloittamaan maailmaa opintovuoden merkeissä. Olin itsekkin suunnitellut, että lähtisin opintovuodelle, mutta lähdenkin ilmeisesti puolentoista vuoden päästä opiskelemaan Yhdysvaltoihin yksityiskouluun ! Siitä lupaan kertoa enemmän, jos tämä koko juttu tulee koskaan toteutumaan ja saan stipendi asiat hoidettua koulujen kanssa!! Mutta siis todella suosittelen kielikursseja ja opintovuosia EF:n kautta !!!
Tiedätkö mitään junior-kursseista?
-Kyllä tiedän ! Mulla tulee ensi kuussa ihan kokonainen postaus niihin liittyen ! EF:llä on nyt uusia junnu- kursseja, joista jopa minä olen innoissani, vaikka en enää kyseisille kursseille edes pääsisi :D Joten jos Junior- kurssit kiinnostaa, niin ensi kuussa!!
Lempi kielimatka kuva? Brightonista ja Jenkeistä
-Brightonista mun on pakko valita Brighton Pier -kuva! Koska kyseinen mesta oli kyllä todellakin näkemisen arvoinen ! Vietinkin siellä monta unohtumatonta muistoa ja tutustuin uusiin ihmisiin !
Jenkeistä valitsen palmu kuvan. Pakko myöstää, että tällä hetkellä ei yhtään harmittaisi lähteä Los Angelesiin. Suomen ilmasto saa mut täysin hulluksi !

Mutta tämä oli nyt tässä ! Jos sulla tulee mitään kysyttävää, niin kommentoi ihmeessä ! Koska vastaan oikein mielelläni teidän kysymyksiin.
ps. Kannattaa käydä nyt kurkkaamassa EF:n alennukset ! Voit saada jopa -300€ kielimatkastasi. Ja kannattaa pitää mielessä, että suosituimmat kohteet ja päivämäärät ovat jo buukattu täyteen ja osalle kursseista on jäljellä enää muutamia paikkoja! Joten pidä kiirettä
Lisa-Marie
EF Blog?
Moikka taas!
Oletteko te tietoisia, että Suomen EF:llä on myös oma blogi? Jos ette tätä vielä tienneet, niin kyllä sellainen on olemassa ja se todellakin kannattaa tsekata!
Blogista löytyy vaikka mitä eri kategorioiden alapuolelta. Kategorioita on kuusi; Kulttuuri, Uraneuvot, Kielen oppiminen, Matkavinkit, Opiskelijaelämää sekä Reissuelämää.
Blogi on toiminut jo lähes vuoden ja sinne on tullut jo todella kattavasti erilaisia postauksia. Mutta jos et ole vielä blogia lukenut, niin nyt todellakin suosittelen, koska Hilla-Riikka lähti vuoden alussa opintovuodelle New Yorkkiin ja kirjoittaa hänen omasta reissustaan kyseiseen blogiin. Joten jos opintovuodet ja New York kiinnostaa, niin kannattaa suunnata tänne.
Meinasin, että voisin muutaman itseäni kiinnostavan postauksen kyseisestä blogista tänne nyt linkata, koska mielestäni tänä blogi on yksi niistä, joita sun pitäisi lukea jos matkustaminen ja maailman valloittaminen on sun mieleen!
Miten selättää Jet Lag?
http://www.ef.fi/blog/language/8-vinkkia-jet-lagin-selattamiseen/
Aussi sanastoa Ausseihin lähteville
http://www.ef.fi/blog/language/gday-mate-10-aussisanontaa-jotka-jokaisen-tulee-osata/
Hilliksen ensimmäinen postaus New Yorkista
http://www.ef.fi/blog/language/paluu-new-yorkiin/
Miten oppia kieltä nopeasti?
http://www.ef.fi/blog/language/4-vinkkia-kielen-nopeampaan-oppimiseen/
Mihin opiskelemaan?
http://www.ef.fi/blog/language/opiskelijaelamaa-jenkkeihin-vai-britteihin/
Toivottavasti te löysitte nyt jotain kivaa luettavaa kyseisestä blogista ! Ja toivottavasti teillä kaikilla on ollut mitä mahtavin tammikuu!
PS. kannattaa käydä kurkkaamassa EF:n kielimatka alennukset nyt ! vielä on mahdollisuus saada -300€ ! Ja pidä mielessä, että suosituimmat matkat ovat jo täyteen buukattuja ja osalla kursseista on enää muutamia paikkoja vapaana!

#EFLove
Moikka taas!
EF:llä on nyt uusi kilpailu taas käynnissä, johon todellakin kannattaa osallistua!!Tällä kertaa sinulla on mahdollisuus voittaa viikon kielimatka Lontooseen, Miamiin tai Pariisiin just sun kaverin kanssa.
Kyseessähän on siis EF:n ystävänpäivä-kilpailu, jonka tarkoitus on se, että otat itsestäsi kaverin kanssa kuvan ja postaat sen instagramiin hastagilla #EFLove ja tägäät @efeducationfirst. Sen jälkeen sun pitää rekisteröityä kilpailuun kilpailun omalla sivulla eli täällä. Sulla on aikaa osallistua kyseiseen kilpailuun vielä noin kaksi viikkoa, koska kilpailu päättyy ystävänpäivänä eli 14.2. Ja voittaja julkaistaan 16.2.
Pitäkää kaikki ihan mahtava ystävänpäivä ja toivottavasti teidän kaikkien tammikuu on ollut mitä mahtavin !
PS. sulla on mahdollista saada kielimatkastasi vielä jopa -300€ alennusta jos varaat matkasi ennen 15.2 ! Joten jos sulla on ollut suunnitteilla kielimatkan varaus, niin nyt kannattaa viimeistään tilata esite täältä. Ja kun esite kotiisi muutaman päivän jälkeen tulee, niin jutella vanhempien kanssa enemmän tulevasta kesästäsi, koska todella moni kurssi on jo buukattu täyteen ja monella kurssilla ei ole enään kuin muutamia paikkoja jäljellä !
PPS. Jos vielä tänä kesänä kielimatka ei ole mahdollinen niin muista, että EF:n kielimatkat 2017 tulevat myyntiin jo toukokuussa !

4. joulukuuta 2015
Huikeat joulu alennukset kielikursseille
Moikka taas!
EF rakastaa joulua ja haluaa antaa mahdollisimman paljon kaikkea mukavaa entisille, sekä tuleville kielimatkalaisille! EF päätti piristää meidän kaikkien pimeitä päiviä ja antaa joulukalenterin lisäksi vielä kielikursseille huimia tarjouksia, joita ei todellakaan kannata missata! Yksi tarjous kohde on jopa mun lemppari kaupunki eli Brighton.
EF:n kielikursseille on nyt tosiaan ihan mahtavia tarjouksia luvassa. Ja eikös olisikin mukavaa varata reissu nyt, niin kylminä talvi päivinä voisi käpertyä viltin alle ja alkaa suunnitella, mitä siellä kohteessa sitten haluaa tehdä? Matkat kannattaa aina suunnitella ainakin jonkun verran etukäteen, koska kohteessa aika on kuitenkin vain rajallinen. En lähtisi suunnittelemaan päiviä, koska ikinä ei voi tietää mitä kaikkea kohteessa tulee vastaan, mutta suosittelisin todellakin edes katsomaan ja tutkimaan sellaisia paikkoja, joissa todellakin kurssin aikana haluaa käydä.
Nyt niihin alennuksiin!!!
Alennukset ovat siis voimassa vain joulukuun ajan, eli vielä on päiviä jäljellä! Alennukset ovat todella huimia. -20% Brightonin tai New Yorkin kielikurssista (New York asuntola - tai kampusmajoituksella) ja -10% Santa Barbaran, Sydneyn tai Madridin kielikurssista!
Esimerkiksi neljän viikon Brightonin matka ensivuoden Heinäkuulle maksaisi noin 2 300€ tai kielikurssi Santa Barbaraan noin 2700€. Nyt kyllä todellakin kannattaa varata matka, jos yhtään olet sitä miettinyt. Sinun ei tarvitse tietää tarkkoja päivämääriä vielä, vaan voit päivämääriä vaihtaa sitten lähempänä reissua, kun tiedät omat menosi. Ja siitä kun kurssin päivämääriä vaihdat ei tule sinulle mitään lisäkustannuksia!

Hyvää joulun odotusta kaikille!
Lisa-Marie
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)