4. toukokuuta 2016

ajatukset ennen lähtöä

Moikka taas!
Olen tehnyt todella monta asiapohjaista tekstiä tässä lähiaikoina ja päätin, että haluan tehdä seuraavaksi postauksen, joka ei ole niin totinen. Tässä postauksessa on vähän mietteitä siitä, että enään muutama päivä lähtöön.

"Istun täällä lentokoneessa ja enään vajaa tunti kun laskeudutaan Lontooseen. Tästä tulee jotakin ihan uutta ja erilaista. Vähän mua pelottaa, mutta samalla oon innoissani siitä mitä nää seuraavat viikot tuo tullessaan..."

-Kirjotin noin kun olin viime kesänä ensimmäistä kertaa matkalla Lontoota. Se oli jotain ihan uutta ja tämäkin tulee olemaan ihan uutta, vaikka olenkin Brightonissa jo käynyt. Siellä tulee olemaan taas kaikki uudet ihmiset ja tavallaan minua pelottaa, mutta silti olen niin innoissani, koska tiedän että Brighton ei petä minua.

"Ensimmäinen päivä koulussa. omg. ..."

-Olen edelleen sitä mieltä, että ensimmäinen päivä koulussa oli yksi parhaista päivistä viime kesänä. Ei sen takia, että olisin tavannut paljon uusia ihmisiä, mutta sen vuoksi, että heti ensimmäisenä tiesin saapuneen paikkaan, jota tulisin vielä jonain päivänä sanomaan toiseksi kodikseni. 

"Sometimes life just can't be easy.."

-Meillä oli ollut just tuona päivänä riitaa hostin kanssa ja muutenkaan mikään ei oikein sujunut. Mutta vaikka tuollaista tapahtuikin voin silti sanoa, että mun reissu oli yks parhaimmista muistoista mitä mä olen koskaan kokenut. 

"Pakkasin just mun viimeset tavarat ja kohta lähden lentokentälle. Tuntuu todella oudolta, että mun aika täällä on nyt ohi ainakin hetkeksi..."

-Kun heräät viimeisen kerran siitä tutuksi tulleesta huoneesta ja tutusta sängystä. Siitä nouseminen ei ollut helppoa enkä todellakaan halunnut lähteä kotiin. Ei mulla ollut sitä fiilistä, että on kiva mennä kotiin ja nähdä kaikki tutut ihmiset. Olin iloinen just tuolla just tossa kaupungissa.

"..I'm gonna miss you, where ever I go.."
"I'm gonna come back to walk these streets again.."
"..Remember we had fun together.."
"..No I don't wanna leave, but I must keep moving ahead.."
"..A part of me will stay here, you can keep it forever.."

-Nää on pätkiä Sunrise Avenuen Hollywood hills- kappaleesta ja toi biisi on vaan sellanen, että vaikka sä et olisi Los Angelesissä vaan jossain kaupungissa, joka tuntuu vaan kodilta ja sun pitää lähteä siltä..Kuuntele tota biisiä, niin itket ihan varmasti. 

Vaikka olin Brightonissa vaan kaksi viikkoa. Mä tiiän, että ihan sama mitä, niin mä tulen aina palaamaan siihen kaupunkiin ja toivottavasti mulle tulee joskus mahdollisuus vaikka jopa muuttaa sinne. Koska se paikka vaan tuntuu kodilta ja on ihan mahtavaa päästä takasin muutaman päivän päästä. Jos sä oot lähdössä kielimatkalle jonnekkin, niin pidä hauskaa. Muista nauttia siitä ajasta, koska sä et tiedä koska sä pääset sinne uudestaan jos sä koskaan edes pääset. 

Lisa-Marie

Ohjeita ensikertalaiselle

Moikka taas!
Olen saanut nyt lähiaikoina todella huimasti kyselyjä siitä onko minulla mitään erityisiä ohjeita ensikertalaisille. Ja on minun iloni kertoa teille, että kyllähän minulla on jonkunlaisia ripsentaivutin ja ohjeita teille, koska olenhan minäkin ollut kerran ensikertalainen.
Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että ihan super mahtavaa, että olet päättänyt lähteä kielimatkalle !! Kielimatka on muuttanut omaa elämääni niin paljon, että olen päättänyt viettää kolmannen kesän ef:n kanssa tänä vuonna. Olen saanut mahtavia kavereita niin Suomesta kuin myös ulkomailta. Ja toivon sydämeni pohjasta, että tulet kokemaan samanlaisia yhtä unohtumattomia kokemuksia ef:n kanssa mitä olen itse kokenut ja tulen varmasti kokemaan vielä monta. Mutta jotta tästä ei tulisi liian pitkä niin aloitetaan heti.

KÄRSIVÄLLISYYS
Olen tästä aiheesta puhunut varmasti jo miljoonassa postauksessa, mutta siitä ei mielestäni vain voi puhua liikaa.
Kielimatka tulee olemaan jotain aivan uutta sinulle ja siellä tulee tapahtumaan asioita, joita et ole välttämättä koskaan ennen joutunut kohtaamaan. Joudut esimerkiksi tulemaan toimeen koko ryhmän kanssa ja ryhmässä tulee olemaan monia kymmeniä ihmisiä. Noiden ihmisten joukossa tulee olemaan ihmisiä, joiden kanssa et välttämättä tule toimeen kovin hyvin etkä välttämättä voi sietää heidän huumoria ja tapaa toimia. Mutta koska olet lähtenyt kielimatkalle pitämään hauskaa tulee sinun tulla toimeen kaikkien kanssa.
Kielimatkalla tulee olemaan hetkiä, jolloin joudut odottelemaan ja kaikki asiat eivät mene juuri niinkui olet suunnitellut tai teille on kerrottu. Ryhmässä on edelleen monta kymmentä ihmistä ja kun sen kokoinen porukka menee johonkin voi joutua jonottamaan tai ongelmia voi ilmaantua. Älä kuitenkaan ala valittamaan, koska se pilaa kaikkien muiden tunnelman ja siinä vaiheessa kenelläkään ei ole enää kivaa. Näissä tilanteissa tutustu vaikka uusiin ihmisiin tai suunnitelkaa kavereiden kanssa mitä teette illalla, kun teillä on hieman vapaa-aikaa.

RAHA
Säästä rahaa ennen matkaa. Joillekin vanhemmat antavat rahaa, eikä itse tarvitse miettiä säästämistä, mutta varmasti suurin osa lähtijöistä joutuu säästämään ainakin suurimman osan käyttörahoista itse. Ensimmäiselle kielimatkalle lähtiessäni ajattelin, että pärjään pienemmällä summalla ja käytin rahojani jo Suomessa. Loppujen lopuksi jouduin pyytämään vanhemmiltani monta sataa, koska olin tuhlannut rahani jo ensimmäisen viikon aikana. Ette voi ottaa mukaan koskaan liikaa rahaa!! Ottakaa mielummin liikaa kuin liian vähän.
Säännöstelkää myös rahojanne. Jos olet kuukauden kohteessa ja sinulla on rahaa käytössä vaikka 800€, niin säännöstelkää se niin, että käytätte noin 200€/viikko. Älkääkä ostako kaikkea heti ensimmäisellä viikolla. Ne kaupat kuitenkin on siellä vielä viimeiselläkin viikolla ja varmasti kaikki tuotteet myös. Säännöstelemällä teille ei tule sitä ongelmaa, että rahat on käytetty ensimmäisten viikkojen aikana ja viimeisillä viikoilla ei voi enään tehdä mitään, koska kaikki rahat on käytetty. Voitte myös sopia vanhempien kanssa, että he siirtävät tilillesi aina viikoittain tietyn määrän rahaa, jotta et kuluta kaikkea.

AKTIVITEETIT
..On sellaisia, joita kannattaa ottaa mahdollisimman paljon. Vaikka aktiviteetit osaa olla todella hintavia, niin silti niihin kannattaa se muutaman kymppi jopa satanen sijoittaa. Aktiviteeteissä tutustut paljon paremmin ihmisiin ja saat kavereita. Myös iso osa muistoista ja inside- jutuista tulee juuri noissa aktiviteeteissä. Joten kannattaa niitä ottaa. Kaliforniaan lähtijöille suosittelen varsinkin Disneylandiä, San Francisco viikonloppua ja Las Vegas viikonloppua. Vaikka nämä viikonloppu aktiviteetit onkin monta sataa on ne kuitenkin parhaimpia osia koko sun kielimatkasta.



KÄYTTÄYTYMINEN
Käyttäydy kielimatkallasi asiallisesti ja kunnioittavasti. Koska sääntörikkeistä sinut voidaan pahimmassa tapauksessa jopa lennättää omakustanteisesti kotiin tai voit muuten vain pilata ihan kaikkien muiden kielimatkan omilla toilailluillasi.
Ja muistakaa kunnioittaa sitä maata missä olette ja sen tapoja. Sekä niitä ihmisiä, jotka siellä asuvat. Et sinäkään haluaisi, että iso lauma nuoria tulisi sinun kotimaahasi, eikä omistaisi edes käytöstapoja.

PAPERIT
Muistakaa varmistaa, että teillä on kaikki tarvittavat paperit ja asiakirjat mukana kun lähdette!! Tarkistakaa ennen lähtöä, että passi on käsimatkatavaroissa ja sääntölappu allekirjoitettuna mukana. Ilman näitä ette matkaan pääse lähtemään.

Siinä nyt muutama sellainen juttu, mitä kannattaa muistaa kun lähtee kielimatkalle. Nämä eivät ole vain ensikertalaisille, vaan jokaisella joka on lähdössä kielimatkalle/-kurssille. Toivottavasti teillä jokaisella tulee olemaan ihan paras kielimatka ja pitäkää hauskaa! Mä lähden nyt pakkaamaan ja miettimään, että kuinka selviän mun matkalaukuilla sinne ja varsinkin takaisin :D



Lisa-Marie





isäntäperheeni

Moikka taas!
Arvatkaa kenen isäntäperhe tiedot tulivat tuossa muutama päivä sitten? MINUN
Olen niin innoissani mun tulevasta perheestä, että mä en voi odottaa heidän tapaamista.

Mulle tuli tosiaan mun perhetiedot vasta vähän aikaa sitten vaikka normaalisti ne tulevat muutaman viikon ellei aikaisemminkin oppilaalle. Mulla tämä viivästys johtui siitä, että mä siirsin mun matkaa ja kun siirsin sen, niin lähtöön ei ollut kuin kuukausi aikaa. Olen kuitenkin todella innoissani mun perheestä, sillä perhe asuu ihanalla alueella Brightonissa ja perheessä on heti alusta alkaen toinenkin oppilas minun kanssani.
Perheeseen kuuluu siis äiti ja poika, mutta en ole täysin kuinka vanha tämä poika on. Mitä tuossa ollaan hostäidin kanssa vähän laitettu sähköpostia vaikuttaa hän oikein mukavalta ja sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa tulen hyvin toimeen. En kuitenkaan nosta toiveita liian korkealle, että en pety ainakaan niin pahasti sitten jos perhe ei olekkaan sitä mitä olen odottanut.

Mutta mä ajattelin taas tehdä sellaisen postauksen, jossa kerron enemmän millainen mun huone on ja millainen talo ja millaiset säännöt siellä on kun olen asunut muutaman viikon siellä ja tiedän ja tunnen taloa ja sen ympäristöä hieman paremmin. Nyt on kuitenkin aika lähteä pakkaamaan ja soittelemaan muutamat puhelut!

Kaikki jotka on lähdössä tänä kesänä kielimatkalle/-kurssille, niin pitäkää ihan mahtava reissu ja muistakaa nauttia.

Lisa-Marie

Mitä ottaa mukaan kielikurssille?

Moikka taas !
Mulla on neljä päivää lähtöön ja olen pienessä lirissä jos nyt näin nätisti sanoo. Multa puuttuu vielä vaikka mitä ja aikaa ei ole ylimääräistä minuuttiakaan. Viimeiset kouluhommat pitää hoitaa valmiiksi ja lähettää opettajalle. Joten olen oikein kiitollinen siitä, että olen kirjoittanut tämän postauksen jo aikoja sitten, koska en olisi ikinä muistanut pakata kaikkea tarvittavaa mukaan tässä stressissä. Älkää tehkö niinkuin minä ja jättäkö kaikkea viimeisiin hetkiin, koska tästä ei aiheudu muutakuin stressiä ja kamalaa päänsärkyä.

Muistutan nyt vielä kaikkia, että olen lähdössä Brightoniin ja olen siellä toukokuun ja ensimmäisen kesäkuun viikon. Joten siellä ei vielä tule olemaan kesä, jonka vuoksi tulen pakkaamaan enemmän lämpimiä vaatteita. Eli kannattaa soveltaa tätä listaa omaan kohteeseen ja omiin tarpeisiin. En myöskään vielä kerro mitä kannataa pakata käsimatkatavaroihin, koska siitä minulta on pyydetty videota. Mutta linkkaan sen tämän postauksen loppuun kun kyseinen video on tubessa.

VAATTEET:
□T-paitoja/toppeja 6
□Pitkähihaisia paitoja 4
□Farkkuja 3
□Höntsät 1
□Yöasu 2
□Farkkutakki 
□VILLASUKAT/PEHMOSUKAT (ottakaa nämä mukaan ihan sama minne olet menossa!!)
□Alusvaatteita + sukkia
□Kunnon kävelykengät!!!
□Rennommat kengät
□Siistimmät vaatteet 
□Muutama oma juttu, johon haluat pukeutua kurssin aikana

HYGIENIA + TERVEYS
□Pesuaineet yms suihkutarvikkeet 
□Deodorantti
□Hajuvesi
□Vartalovoide
□Hiusharja/kampa, ponskarit ja pinnit
□Pinsetit (niistä voi oikeasti olla paljon apua)
□Maitohappobakteerit (suosittelen oikeasti ottamaan!)
□Kurkkupastilleja 
□Lääkkeet
□Naaman pesuaineet
□Hiustuotteet (kannattaa miettiä, että tarvitsetko kaikkia suoristusrautoja ja kihartimia mukaan. Koska ne vievät tilaa ja todellisuudessa kuinka monena päivänä jaksat alkaa vääntämään niiden kanssa.)
□Aurinkorasva

RANDOM TUOTTEET
□Aurinkolasit!!
□Kirja
□iPad/tietokone (kannattaa tietokonettakin miettiä, koska se kuitenkin painaa ja vie tilaa kaikelta muulta)
□Isäntäperheen tuliaiset
□Purkkaa
□Matkapäiväkirja!!
□Salmiakkia (jotta saat katsella muiden reaktioita)
□Reppu/käsilaukku

KÄSIMATKATAVARAT

linkki


Sitten haluaisin antaa muutaman vinkin kaikille! 
Kun alatte pakkaamaan, niin kasatkaa kaikki ensin yhteen paikkaan. Ja kun kaikki on kasassa, niin sitten alkaa laittamaan niitä matkalaukkuun. Näin varmistat, että mitään ei varmasti jää pakkaamatta. 
Ja ottakaa selvää kohteen säästä, koska sä et todellakaan halua kantaa mukana viittäkymmentä t-pöaitaa ja kahtiakymmeniä farkkuja ja kohteessa on +30 lämmintä. Ja pitää myös muistaa se, että tulette varmasti shoppailemaan, joten niitäkin vaatteita tulee sitten käytettyä. Ja viimeisenä, ottakaa vain sellaisia vaatteita, joita te oikeasti tulette käyttämään ja niitä voi yhdistellä monien vaatteiden kanssa.

Toivottavasti teidän kaikkien kesästä tulee ihan mahtava! Ja toivottavasti olette jo ilmottautunut lähtijäinfoihin. Niistä lisää löytyy EF:n nettisivuilla.

Lisa-Marie
















30. huhtikuuta 2016

Mitä tehdä ennen lähtöä

Moikka taas!
Tuntuu ihan hullulta edes kirjoittaa tänne, että mun lähtöön on enään 8 päivää! Niinkuin oikeesti. Ja monella omaan lähtöön on enään alle 100 päivää, joten en ole ainoa jolla lähtö on lähellä! Jaksakaa vielä hetki koulussa kohta te pääsette lähtemään :)
Mutta tämän postauksen aiheena on se, että mä kerron teille mitä kannattaa alkaa tekemään ennen kuin lähtee kielimatkalle/kurssille. Osa näistä on pakollisia ja osa taas mukavaa ajanvietettä.

PASSI
Kirjoitin tuon isolla ja ensimmäiseksi, koska tosiaan.. Monesti ihmiset unohtavat, että passienkin pitää olla voimassa. Ja mullakin tosiaan kävi niin, että passi meinasi mennä umpeen ennen matkaa..onneksi kuitenkin sain passini tarpeeksi aikaisin. Ja muistakaa huomioida, että passien tulee olla voimassa ainakin kolme kuukautta matkan jälkeen Euroopassa ja Australiaan sekä Jenkkeihin lähtijöillä kuusi kuukautta matkan jälkeen.

MATKALAUKKU
Tarkistakaa myös hyvissä ajoin, että teillä on kunnollinen matkalaukku matkaan mukaan! Suosittelen myös miettimään otatko mukaan pienemmän matkalaukun lentokoneeseen. Monelle mun kaverille on käynyt niin, että on tullut shoppailtua hieman liikaa ja lopputulos on se, että sun pitää kohteesta ostaa lentolaukku ja olen myös itse joutunut ostamaan kohteesta toisen matkalaukun. 
(TIP: voit pakata lentolaukun matkalaukkusi sisään jos se sinne mahtuu kohteeseen mentäessä. Silloin sinun ei tarvitse vetää sitä vielä silloin perässäsi)

ADAPTERI
Suurimpaan osaan kohteista tulet tarvitsemaan adapteria. Joten sellainen kannattaa käydä ostamassa. Netistä kannattaa varmistaa vielä tarvitseeko kohteeseesi adapteria, mutta esimerkiksi Britteihin, Jenkkeihin ja Maltalle tarvitsee. Suosittelen ostamaan sellaisin adapterin, jossa on monta päätä, näin saat sen käyttöön tulevilla matkoillasi. Jos et meinaa mistään adapteria löytää suosittelen käymään  Classohlsonilla.

LÄHTÖTASOTESTI
Lähtötasotesti tulee näkyviin My.EF:ään noin kaksi kuukautta ennen lähtöäsi. Kannattaa se käydä heti tekemässä sillä ei ole mukavaa joutua tekemään sitä kohteessa. Siellä on varmasti paljon muutakin tekemistä ensimmäisenä päivänä. Testin perusteella kohteessa osataan sijoittaa sinut oikeaan luokkaan tasoistesi kanssa. Testi kestää ainakin kielikurssilaisilla noin 50 minuuttia ja sisältää muutaman tekstitehtävän sekä kuulunymmärtämistä. Testiä ei todellakaan kannata alkaa jännittämään, koska se ei ole mitään vakavaa.

MATKAPÄIVÄKIRJA
Suosittelen lämpimästi tälläisen tekemään, sillä on todella mukavaa lueskella vuosien päästä mitä jonakin tiettynä päivänä tapahtui. Kaikkea ei kuitenkaan voi muistaa. Mulla itsellä on ollut molemmilla matkoilla ihan normaali vihko, jonka olen sitten koristellut kuvilla kohteesta, jotka tulostin netistä. Itse aloitin ensimmäisen matkapäiväkirjan jo monta sataa päivää ennen matkaa ja kirjoittelin jos tuli jotakin uutta matkaan liittyen. Viime vuonna aloitin vain muutamaa päivää ennen ja nyt aloitin noin kuukautta ennen. 

















29. huhtikuuta 2016

Kielimatka aikuisille

Moikka taas!
Googlasin muutama päivä sitten kielimatkoja ja mulla osu silmään se, että kielimatkoista aikuisille ei oikeasti löydy tietoa. Moni vanhempi henkilö on multa kysynyt, että onko heillä mitään mahdollisuutta edes lähteä opiskelemaan EF:n kautta vai onko se vain alaikäisten juttu. Ja tässä postauksessa mä haluan kertoa ja selventää teille kaikille vanhemmille henkilöille siellä jossain, että kyllä te voitte lähteä opiskelemaan!!

Täysi-ikäisille ei järjestetä ryhmämatkoja, mutta heillä on mahdollisuus lähteä opiskelemaan itsenäiselle kielikurssille. Olenkin itsenäisistä kielikursseista tässä blogissa monesti puhunut, joten en ajatellut alkaa kertomaan niistä sen enempää yksityiskohtia.

Ensin ajattelin, että voisin kertoa 19-24-vuotiaiden mahdollisuuksista ja sen jälkeen siitä vanhempien.
Jos sinä sovit tuohon ikäluokkaan on sinulla mahdollisuus lähteä kaikkiin EF:n kohteisiin opiskelemaan kieltä samanlaisilla mahdollisuuksilla kuin 16-18-vuotiaat. Ainoa erilainen kurssi mahdollisuus on EF Teacher training -kurssi. Nämä kurssit sisältävät liike-elämän englannin tunteja sekä valinnaisia aineita.
Jotkut kohteet ovat jopa suositeltu yli 20-vuotiaille ja näissä kohteissa nuorempia on huomattavasti vähemmän.
Jos sinua mietityttää, että 23-vuotiaana olet liian vanha ja kaikki kurssilaiset ovat 16-vuotiaita nuoria, ei tämä kuitenkaan pidä paikkaansa. Voin käyttää esimerkkinä minun omaa kurssiani, jossa minun lisäksi oli yksi 16-vuotias. Keski-ikä Brightonissakin on yli 19. Joten vielä tänäkin vuonna tulen olemaan reippaasti alle keski-iän.
Sinulla on myös mahdollisuus lähteä opintovuodelle, jos haluat parantaa kieltäsi vielä enemmän. Eli sinulla on kaikki samat mahdollisuudet kuin meillä alaikäisillä. Jos olet harkinnut, että voisit lähteä opiskelemaan kieltä EF:n kautta ota toimistolle ihmeessä yhteyttä, niin he varmasti osaavat auttaa ja kertoa mitkä kohteet sopisivat juuri sinun vaatimuksiisi.

Nyt teihin 25+. Teidän mahdollisuudet lähteä opiskelemaan kieltä on täysin samat kuin nuoremmillekkin. Pystyt lähtemään opiskelemaan kielikurssille kaikkiin EF:n kohteisiin ja sinulla on mahdollisuus lähteä viettämään opintovuotta jonnekkin päin maailmaa. Tässäkin voisin käyttää esimerkkinä minun kurssiani viime kesänä. Meidän koululla pyöri eräs mies, jolla ikää oli jo yli 70. Hän sitten kerran kertoi minulle, että on tullut Brightoniin jo kymmeniä vuosia joka kesä opiskelemaan Englantia, koska se on mukavaa ja siitä saa jotakin tekemistä joka kesälle. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että ikä ei todellakaan ole este lähdölle!!

EF tarjoaa kielen opiskelua myös yrityksille ja ammattilaisille. Kohteita näissä kursseissa on vähemmän, mutta kohteet ovat yliopistokaupunkeja kaikki. Näistä voisin tehdä jossakin vaiheessa täysin oman postauksen kun saan näistä lisätietoa ja minulla on aikaa kirjoittaa kunnollinen postaus.

Toivon, että tästä oli jollekkin jotakin apua ja joku tajusi, että ei se ikä oikeasti merkitse sitä voitko lähteä opiskelemaan kieliä vai et.
P.S Kesän 2017 kielikurssit ovat jo myynnissä ja alennuksia löytyy EF:n nettisivuilta tai tuosta muutama postaus alempaa. Myös viimeisiä kesän 2016 kielimatkoja myydään hurjaa vauhtia ja matkoja ei ole enään kovin montaa jäljellä. Eli siis jos nyt vielä kiinnoistaisi lähteä kielimatkalle tulevana kesänä, niin ole toimistolle mitä pikemmiten yhteydessä ja varaa matkasi.

Lisa-Marie

28. huhtikuuta 2016

Voita matka Rioon!

Luo oma Rio-hahmosi ja osallistu kisaan. Voit voittaa matkan Rioon tai yhteen EF:n 44 upeasta kansainvälisestä kohteesta! http://www.ef.fi/campaign/roadtorio/?source=014210