Moikka taas !
Ajattelin, että voisin tehdä postauksen, jossa kerron vähän enemmän tästä Ambassador- toiminnasta, jossa mäkin olen siis mukana !
Tämä Ambassador- toiminta tarkoittaa sitä, että me autetaan kielimatkoja harkitsevia tai sellaisia, jotka ovat jo varanneet matkan. Me myös mainostetaan EF:ää ja kerrotaan kyseisen firman toiminnasta. Monesti multa kysytään, että mitä me sitten saadaan vastineeksi tästä hommasta. No, meille on annettu pikkuhommia, joista me saadaan pisteitä. Ja niillä pisteillä voi sitten lunastaan toukokuun lopussa mahtavia palkintoja esim. uuden kielikurssin tai vaikka uuden puhelimen.
PALKINNOT
Palkintoja on kahdessa eri kategoriassa A ja B. A- kategoriassa on paljontoja, joihin joutuu tekemään vähän enemmän hommia ja suurinpaan osaan niistä tarvitaan ainakin yksi suosittelu. Ja sitten B- kategoriassa on sellaisia palkintoja, joihin ei tarvitse niin paljoa pisteitä eikä niihin tarvita varauksia. A:sta saa lunastaa yhden palkinnon ja B:stä saa lunastaa sen lisäksi kaksi palkintoa, eli voit yhden kauden aikana lunastaa kolme palkintoa.
A.
16 000pistettä + 5 varausta: 4 viikon Australian kielimatka
15 000pistettä + 4 varausta: 4 viikon USA:n kielimatka
14 000pistetä + 4 varausta: 4 viikon itsenäinen kielikurssi (ei sis. lennot) /
3 viikon USA:n kielimatka
13 000pistettä + 3 varausta: Kiertomatka
12 000pistettä + 3 varausta: 3 viikon itsenäinen kielikurssi (ei sis. lennot) /
3 viikon Euroopan kielimatka
10 000pistettä + 3 varausta: 2 viikon itsenäinen kielikurssi (ei sis. lennot)
6500pistettä + 2 varausta: Samsung Galaxy S5
5000pistettä + 1 varaus: Playstation 4
tai Samsung Galaxy Tab 4
4000pistettä + 1 varaus: GoPro Hero4 -kamera
3000pistettä + 1 varaus: Verkkokaupan lahjakortti, arvo 250€ /
Michael Kors Jet Set Travel TZ Tote - laukku
2000pistettä: Sennheiser HD 598 kuulokkeet
1500pistettä: Michael Kors Jet Set Item Tech Continental - lompakko
1200pistettä: Jabra Solemate Bluetooth - matkakaiutin /
Babyliss CurlySecret- kiharrinsetti
B.
1000pistettä: 100€:n alennus kielimatkasta/kielikurssista (500€ asti)
700pistettä: H&M:n lahjakortti, arvo 40€
400pistettä: 2 finnkinon elokuvalippua
150pistettä: EF- laukku
MISTÄ PISTEITÄ
Esitteen tilaaminen
TÄSTÄ - 50pistettä
Infotilaisuuteen osallistuminen - 300pistettä
Messuille osallistuminen - 300-500pistettä
Street action - 100pistettä/tunti
Matkankuvaus - 100pistettä
Truth line - 200pistettä
MyEF-kutsu - 5pistettä
Esitelmä/Oma infotilausuus - 100-450pistettä
Kiinnitä julisteita - 150pistettä/5 julistetta
SUOSITTELU - 1000pistettä (+1 varaus)
Kommentit nettiin - 100pistettä/5 kommenttia
blogipostaukset - 100pistettä/yksi postaus (max. 4 per kk)
Youtube-video - 100-200pistettä
Some keskustelut - 50pistettä
Sähköpostikeskustelu - 50-100pistettä
Kuten huomata saattaa tehtävät ovat eriteltyjä ja vähän haastavemmista tehtävistä saa enemmän ja helpommista vähemmän. Palkintotaulukon vaadittuja pistemääriä on nostettu tänä vuonna samoin varauksen pakollista määrää. Tällä hetkellä mulla on varattu kuukauden itsenäinen kielikurssi Britteihin, mutta epäilen että se tulee vielä muuttumaan tässä talven aikana. Ainakin kohde.
Ja tosiaan voit liittyä Ambassador- toimintaan joko sun omalta MyEF- sivulta tai soittamalla toimistolle. Jo viime vuonna otettiin käytäntöön, että voit liittyä vaikka et vielä olisi ollutkaan kielimatkalla. Eli, jos olet jo varannut kielimatkan ja yhtään tämä toiminta kiinnostaa, niin suosittelen liittymään!
Lisa-Marie