Moikka taas!
Nyt alkaa olemaan taas se aika vuodesta, kun ihmiset on jo varannut kielikurssinsa tai varaa sen pian. Joten ajattelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus tulla puhumaan teille siitä, että kannattaako matkaan lähteä kaverin kanssa vai ilman kaveria.
Olen itse ollut kielimatkalla 2014 ja lähdin matkaan ilman kaveria. Minulle se oli oikeastaan jo heti alusta itsestään selvää, että en edes pyydä ketään kaveria mukaan. Sitten lähdin 2015 kielikurssille ja minulla oli siellä kaveri mukana, joka ei ollut itse kielikurssilla. Voin sanoa, että olihan se ihan kivaa, kun oli se kaveri jos ei keksinyt mitään tekemistä..Mutta se oli todella ärsyttävää, jos oli sopinut uusien kavereiden kanssa tekemistä ja sitten tämä kaveri kysyykin, että voidaanko tehdä jotain yhdessä. 2016 lähdin uudelle kielikurssille ja oli taas itsestään selvää, että en todellakaan halua kavereita mukaan.
Varmasti sitä miettii, että onko tarpeeksi rohkea lähtemään yksin ja mitä jos ei saakkaan kavereita.Voin kuitenkin sanoa, että jos olet jo suunnitellut matkan, niin olet varmasti tarpeeksi rohkea myös lähtemään! Kavereiden saannista ei myöskään kannata murehtia, sillä niitä saa aivan varmasti!
Kaverin mukaan ottaminen voi kuulostaa todella kivalta ajatukselta. Vietätte muutaman viikon Englannissa yhdessä shoppaillen ja ig kuvia ottaen. Mutta onko se siinä vaiheessa enää kivaa, kun kaveri ei haluakaan tehdä jotakin tai tutustua uusiin ihmisiin? Mitä jos luokalla on todella mielenkiintoinen ihminen, mutta kaverisi mielestä hän vaikuttaa tylsältä? Onko kaverin ottaminen siinä vaiheessa enää sen arvoista, kun et ole saanut reissusta 100%:sti kaikkea irti?
Pitää myös muistaa, että sinä ja kaverisi ette välttämättä edes pääse samaan luokkaan, koska luokat jaetaan kielitason mukaan. Ette välttämättä näe muutakuin vapaa-ajalla ja silloinkin aikaa on vähä ja varmasti haluat tehdä juttuja uusien luokkalaistesi kanssa.
Kannattaa siis miettiä kaverin mukaan pyytämistä todella tarkkaan. Mitä todella haluat kurssilta? Paljon uusi ystäviä ja kokemuksia heidän kanssaan? Vai muutaman hetken kaverisi kanssa. Olen nähnyt ja kuullut kielikurssien myös rikkovan kaverisuhteita, koska toinen onkin halunnut olla muiden kanssa ja tutustua muihin, kun taas toinen ei olisi halunnutkaan. Joten mieti onko se matka todella kaverisuhteen arvoinen, vai voisitko lähteä yksin ja viettää elämäsi kesän?
Lisa-Marie