Jos te koskaan olette ollut kielimatkalla, niin te tiedätte mistä mä tuun seuraavaksi kertomaan.
Te kaikki varmasti tiedätte sen hetken kun se lentokone laskeutuu sun kielimatka kohteeseen ja oot intoa täynnä vaikka kello olisi mitä. Siinä vaiheessa sua ei kiinnosta kuinka väsynyt sä oot tai kuinka sä haluaisit olla viettämässä yläasteen päättäreitä sun kavereiden kanssa. Mä itse lähdin viime kesänä Brightoniin niin, että en mennyt edes omiin päättäreihini. Enkä kadu sitä. Olisihan se ollut kiva saada se päättötodistus rehtorilta ja juosta koululta pois ja kattoo taakse ja ajatella, että mun ei tarvi enään ikinä mennä tonne paikkaan takasin..Mutta mä en vois olla yhtään ilosempi mun omasta tavasta viettää mun päättäreitä. Mä vietin ne ihan uudessa maassa ihan uusien ihmisten kanssa, joiden nimiäkään en muistanut vielä tuona päivänä.
Te kaikki varmasti muistatte sen fiiliksen kun sä tapaat sun isäntäperheen ja sun uuden kämppiksen. Se fiiliks kun näät sen paikan, missä sä tuut asumaan seuraavien viikkojen ajan. Ja kun tajuat, että sä juttelet niiden ihmisten kanssa Englantia ja ne jopa ymmärtää mitä sä sanot! Ja se fiilis kun sä tunnet, että sä oikeesti kuulut sinne. Vaikka sulla ei olis helppoa sun perheen kanssa tai sun kämppiksen, niin aina sieltä jostain löytyy ne tyypit jotka saa sen paikan tuntuun sun uudelta kodilta. Mulla sen fiiliksen sai aikaan mun ihan mahtava kämppis Italiasta ja kaksi tyttöä Etelä-Koreasta. Oli niin hienoa tajuta, että sä kuulut sinne, niiden ihmisten kanssa. Vaikka sä et tulis enään ikinä tapaamaan näitä ihmisiä, niin sä voit kuitenkin muistella kuinka sä vietit mahtavan matkan just niiden ihmisten kanssa ja ne teki siitä matkasta ihan mahtavan.
Te kaikki varmasti tiedätte sen hyvän fiiliksen kun sä oot siellä luokkahuoneessa ja sut pyydetään luokan eteen ja sun pitää kertoo vaikka sun omasta kotimaasta tai kun sun pitää selittää jotain sanaa. Ja sit sä onnistut siinä, vaikka Suomessa sä olisit tunneilla aina se ujo, joka ei koskaan puhu tunneilla ja jännittää kaikkia tehtäviä, jotka pitää esittää luokan edessä. Ja se fiilis kun sä tajuat, että ei ne muutkaan osaa Englantia täydellisesti ja nekin tekee virheitä. Se tunne on paras kun tajuut, että oot saanu kavereita siltä luokalta ja teillä on jo omia inside-vitsejä.
Te kaikki varmasti tiedätte sen fiiliksen kun ootte niiden uusien kavereiden kanssa shoppailemassa tai syömässä tai vaikka rannalla ja teillä on ihan sika kivaa. Tuntuu kun olisitte tuntenu toisenne jo vaikka ja kuin kauan ja ymmärrätte toisianne, vaikka kummankaan Englanti ei olisikaan se kaikkein paras. Se kun kumpaakaan ei kiinnosta kuinka vanha toinen on. Se on vaan se hetki ja että te pystytte puhumaan toisillenne ja teillä on hauskaa. Se fiilis kun eksytte, mutta ette voi muuta kun nauraa sille ja ajatella, että sitten muutaman vuoden päästä tää on se juttu, mille mä nauran ja muistelen tätä kyseistä reissua. Se fiilis kun sä tajuat, että oot saanu uusia kavereita, jotka ei osaa sun kieltä ja se asuu toisella puolella maailmaa. (Karen I miss you my Mexican girl)
Mutta te kaikki varmasti myös tiedätte sen hetken kun on viimenen ilta ja sun pitää sanoo heipat kaikille niille ihmisille, joihin oot tutustunut ja kaikille niille ihmisille, joita et tuu välttämättä enään ikinä näkemään. Sen haikeen fiiliksen kun sun kaverit lähtee takasin jonnekkin kauas ja sun on pakko lähteä takaisin Suomeen. Monelle se voi olla ihan kivaa lähteä takaisin kotiin ja päästä nukkumaan kunnolla ja näkemään kaikkia kavereita. Toiset, niinkuin minä ei todellakaan halua lähteä takasin kotiin, koska siellä vihdoin tuntuu, että sä olet kotona. Kotiin lähteminen on varmasti kaikki vaikeinta koko kielimatkassa. Välillä mä tietin, että miksi mä edes lähden kesä kesän perään sinne, koska se on kuin kidutusta. Ensin sulla on todella kivaa ja mikään ei oo parempaa kun se hetki just silloin..Ja sitte sut pakotetaan lähtemään sieltä pois. Oon niin kiitollinen EF:lle ja kaikille ihmisille, jotka mahdollistaa mun matkat. Mä en voi odottaa, että kesä tulee taas ja pääsen sinne takaisin, jossa mä tunnen olevani kotona, eli Brightoniin.
Ja ihan varmasti te kaikki ootte kokenu sen, kuinka ihana sitä matkaa on oikeesti muistella ja katsella valokuvia. Ne kaikki muistot, jotka vaan sä ja ne ihmiset joiden kanssa sä sen matkan vietit muistatte ja tiedätte. Vaikka sä kuinka yrittäisit kertoa kaikille sun kavereille siitä reissusta ei se todellakaan tunnu niin hienolta, kun taas sitten se kun sä muistelet niitä hetkiä just niiden ihmisten kanssa. Vaikka se olisikin vaan se, että istuitte mäkkärissä ja söitte jäätelöä. Mutta siinäkin hetkessä oli jotain. Oon niin ilonen, että mulla on ollu tälläsiä mahdollisuuksia. Kaikki muistot ei ehkä oo parhaimpia, mutta ne kaikki muistot on kuitenkin muistoja, joidenka takia se reissu oli just sellainen kun se oli. Eli uniikki ja omalla tavalla täydellinen.
Lisa-Marie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti