11. huhtikuuta 2015

Bucketlist - June 2015

Moikka taas !

Lueskelin muutaman kaverin kielimatka blogeja ja törmäsin tälläseen postaukseen. Jos oot uus tai ihan vaan varmistukseksi, että varmasti muistat minne oon menossa ensi kesänä. Olen siis lähdössä EF:n kautta itsenäiselle kielikurssille Brightoniin. Oon tosi innoissani tosta matkasta ja edellisessä postauksessa kerroinkin vähän mun suunnitelmista. Ne kaikki on kuitenki suh. isoja suunnitelmia, niin ajattelin pyhittää sitten tälläsille vähän pienimmille jutuille ihan koko postauksen.
Mutta lähdetääs sitten kattomaan mitä mä toivon, että pääsen tekemään tuon matkan aikana. Tai oikeastaan tää on mun kesäkuun bicketlist, mutta joo !

1.Haluun tehä tästä tulevasta kesästä tollasen scrapbookin. Haluun ottaa paljon valokuvia ja säästää kaiken maailman kuitit ja laput ja tehä niistä sitten kirja, jota voin sitten selailla ja muistella mun kesää. 2.Jos mulla tulee tuon matkan aikana sellanen hetki, että mulla on aikaa tuo toteuttaa, niin haluun tehdä sen ehdottomasti. 3.Haluun herätä aikasin ja mennä käveleen auringon nousuun. 4.Mun on välillä tosi vaikeeta tehä joitain asioita, jos pelkään niitä. Ja nyt oon päättänyt, että sen sano "EI", ellei ehdotus ole todella tyhmä tai jotain tosi epäilyttävää.

1.Britanniassa asuu tosi monta mun lemppari tubettajaa ja olis niin siistii nähä joku niistä. 2.Niinkun edellisessä postauksessa kerroinkin, niin oon siis menossa 5SOS:in konserttiin ja toi on ollut mun bucketlistillä jo ainakin kolme vuotta ja nyt se toteutuu! 3.Heti kun tulen Brightonista, niin mulla on muutaman päivän vapaat ja sitten onkin One Directionin keikka Helsingissä. Tätäkin olen odottanut varmaan sen kolme vuotta. Onneksi sain vip-lipun, joten pääsen aika varmasti eturiviin. 4.En mä tiiä. Se vaan on sellanen juttu, mikä pitää kokee.

1.Koska oon kuullut, että Brightonissa on aivan mahtavat auringonlaskut. Ja varmaan mun lempi maisema onkin auringonlaskut ja -nousut. 2.Mä oon aina ollut sellainen ihminen, joka kyllästyy asioihin tosi nopeesti ja nyt kesällä haluan tehä jotain hullua mun hiuksille. 3.Vaikka mä oonkin ollut Harry Styles ja Luke Hemmings ja mitä kaikkee mä olenkin ollut, niin haluan silti tehä sen uudestaan ja keksiä jonkun ihan hullun nimen. 4.Koska olen lähdössä kielikurssille, niin tottakai sinne mennään kokemuksien lisäksi etsimään myös kavereita. Toivon, että saisin tutustua mahdollisimman moneen uuteen ihanaan ihmiseen ensi kesänä.

1.Koska mä oon aika se joka häsää ja stressaa ihan kaikesta. Ensi kesänä haluan olla vaan, enkä stressata siitä mitä huomenna tapahtuu tai että onko mulla nyt ihan ihan varmasti kaikki mukana mitä mä tarvisin. 2.Kukapa ei haluaisi? 3.Olin pienempänä Harry Potter -fani, joten nyt kun ollaan Britteihin menossa niin tottakai kaikki mahdolliset Potteri paikat pitää käydä tsekkaamassa! 4.Kukapa nyt ei haluaisi?

Mutta tässä nyt muutamia sellasia juttuja, joita haluan siis ensi kesäkuussa toteuttaa. Muutamista jutuista en löytänyt kuvia ja ne ovat mm. Halua käydä siellä Harry Potter 3/4 junaraiteella ja muuten vaan tehdä tästä kesästä parhaan kesän tähän mennessä ! 
Toivottavasti teillä tulee olemaan kiva kesä ja kielimatkat jos olette johonkin suuntaan lähdössä. Mulla on enään vajaat kuuskymmentä päivää lähtöön, ja oon tosi innoissani tästä matkasta. 

Lisa-Marie

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti