11. helmikuuta 2016

nuorempi kielimatkalainen?

Moikka taas!

Tänään mä päätin, että avaan teille nuoremmille kielimatkalaisille teidän vaihtoehtoja enemmän! Multa on niin vanhemmat kuin myös nuoremmat ihmiset kysyneet heidän mahdollisuuksiaan lähteä kielimatkalle EF:n kautta ja olen enemmän kuin iloinen, että saan nyt tänään kirjoittaa itse näistä juniori- kielimatkoista. Ajattelin, että teen pienen tietokasan kyseisistä matkoista ja sitten kerron muutamasta ihan mahtavasta uutuudesta!!

Kuka voi lähteä juniori -kielimatkalle?
-Junnumatkalle voi lähteä kaikki 10-14 -vuotiaat. Joskus kyseisille matkoille tehdään myös poikkeuksia, sillä Suomesta on lähtenyt myös 9-vuotiaita kielimatkalle. Näissä tapauksissa tulee kuitenkin kääntyä EF:n toimiston ja maajohtajan puoleen. Kuitenkaan yli 14-vuotiaat eivät matkalle pääse, koska matkat yritetään pitää nuorille sopivina ja yli 14-vuotiaat pääsevät jo normaalille kielimatkalle.

Onko matka turvallinen ja miten nuoria tarkkaillaan?
-Matka on turvallinen!! Matkalle lähtee aina mukaan suomalainen liideri, joka pitää huolen kielimatkalaisista. Sekä kohteessa on enemmän aikuisia katsomassa lasten perään. Kyseinen kielimatka on enemmän valvottu kuin sitten taas tuo normaali 14-18 -vuotiaiden kielimatka. Junnumatkojen ohjema on myös sovellettu kyseiseen ikäluokkaan sopivaksi. Liiderit on myös valittu tarkkaan kyseiselle kurssille sopivaksi.

Miksi kohteita on vähemmän?
-Kohteita on vähemmän muutamasta eri syystä. Kuitenkin yksi suurin syy on se, että kohteet ovat valittu todella tarkkaan niin, että ne sopii juuri kyseiselle ikäluokalle ja aktiviteettejä löytyy monipuolisesti. Yksi syy on myös se, että junior -kielimatkoja ei järjestetä niin paljoa. Vaikka joka vuosi Suomestakin lähtee monta junnuryhmää valloittamaan maailmaa!

Kuinka kauan kohteessa voi viipyä?
Kyseisiä kursseja järjestetään niin kahden sekä kolmen viikon mittaisina. Kyseinen aika on juuri sopiva, jotta nuori pääsee tutustumaan kieleen ja kohteeseen, mutta koska matka on varmasti jokaisen tai ainakin lähes jokaisen ensimmäinen reissu ilman vanhempia tulee siinä nopeasti ikävä kotiin. Ja matkan jälkeen on mukva jatkaa lomaa vielä Suomessa perheen ja ystävien kanssa.


Nyt kun muutama yleinen kysymys on saatu avattua ajattelin, että voisin kertoa ihan uudesta teema kurssista, jonka EF järjestää tänä vuonna!
Sain kuulla täysin uudesta kielikurssista, joka on suunnattu nimenomaan nuoremmille junioreille (10-12-vuotiaille) toki matkaan sää lähteä kaikki juniorit! Kyseinen kielimatka tullaan järjestämään siis LEGO:n kanssa. Tämä järjestetään ensimmäistä kertaa tänä vuonna, joten jos kuulostaa hyvältä, niin kannattaa lähteä mukaan.

Kurssi järjestetään Lontoossa, Newland Park asuntolassa.
Kurssi on tehty yhteistyössä LEGO:n kanssa ja tämä näkyy myös opetuksessa. Lapset pääsevät ilmaisemaan itseään ja opettelemaan kieltä esimerkiksi LEGOpalikoiden avulla. Kyseisellä kurssilla ei järjestetä normaaleja oppitunteja, niinkuin yleensä EF:n kielimatkoilla. Kurssi koostuu EF:n oman opetussuunnitelman aktiivisista harjoituksista sekä kurssilla käytetään LEGO:n omaa "opetuspakettia".
Tämä kielikurssi sopii todella monelle erilaiselle ihmiselle! Niin lapsille, jotka oppivat tekemisen kautta kuin myös ihan vain lapsille, jotka rakastavat LEGOja. Lisätietoja kurssista saat, vaikka lähettämällä minulle sähköpostia tai soittamalla suoraan EF:n toimistoon.


Kesä lähestyy! Muistakaapas kaikki, että EF:llä on mahtavat alennukset vielä muutaman päivän ajan voimassa! Voit saada jopa -300€ omasta kielimatkastasi, kun varaat nyt. Suosittelen ottamaan asian puheeksi vanhempien kanssa, ja voit vaikka tilata täysin ilmaisen esitteen TÄSTÄ.
Toivottavasti kaikki pääsevät kokemaan mitä mahtavemman kesän EF:n kanssa. Koska itse tulen nauttimaan omasta matkastani todella paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti