4. toukokuuta 2016

isäntäperheeni

Moikka taas!
Arvatkaa kenen isäntäperhe tiedot tulivat tuossa muutama päivä sitten? MINUN
Olen niin innoissani mun tulevasta perheestä, että mä en voi odottaa heidän tapaamista.

Mulle tuli tosiaan mun perhetiedot vasta vähän aikaa sitten vaikka normaalisti ne tulevat muutaman viikon ellei aikaisemminkin oppilaalle. Mulla tämä viivästys johtui siitä, että mä siirsin mun matkaa ja kun siirsin sen, niin lähtöön ei ollut kuin kuukausi aikaa. Olen kuitenkin todella innoissani mun perheestä, sillä perhe asuu ihanalla alueella Brightonissa ja perheessä on heti alusta alkaen toinenkin oppilas minun kanssani.
Perheeseen kuuluu siis äiti ja poika, mutta en ole täysin kuinka vanha tämä poika on. Mitä tuossa ollaan hostäidin kanssa vähän laitettu sähköpostia vaikuttaa hän oikein mukavalta ja sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa tulen hyvin toimeen. En kuitenkaan nosta toiveita liian korkealle, että en pety ainakaan niin pahasti sitten jos perhe ei olekkaan sitä mitä olen odottanut.

Mutta mä ajattelin taas tehdä sellaisen postauksen, jossa kerron enemmän millainen mun huone on ja millainen talo ja millaiset säännöt siellä on kun olen asunut muutaman viikon siellä ja tiedän ja tunnen taloa ja sen ympäristöä hieman paremmin. Nyt on kuitenkin aika lähteä pakkaamaan ja soittelemaan muutamat puhelut!

Kaikki jotka on lähdössä tänä kesänä kielimatkalle/-kurssille, niin pitäkää ihan mahtava reissu ja muistakaa nauttia.

Lisa-Marie

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti